Tietoa minusta


"Kaikesta ei aina voi, eikä tarvitse päästä yli – mutta useimpien asioiden kanssa voi oppia elämään."


Olen koulutukseltani ensihoitaja (AMK), ja yli kymmenen vuoden työurani aikana olen nähnyt inhimillisen elämän koko kirjon – sen haurauden, sitkeyden ja kyvyn selviytyä silloinkin, kun toivo tuntuu olevan kadoksissa. Nämä kokemukset ovat opettaneet minulle, että ihminen voi muuttua, sopeutua ja kasvaa myös vaikeuksien keskellä – ei siksi, että elämä olisi helppoa, vaan koska meissä on luontainen kyky löytää suunta ja merkitys uudelleen.

Työskentelyssäni olen optimistinen realisti. En usko nopeisiin ratkaisuihin, mutta uskon siihen, että muutos on mahdollinen, kun sitä tarkastellaan rehellisesti, pienin askelin ja yksilöllisistä lähtökohdista käsin. 

Ratkaisukeskeinen lähestymistapa tarjoaa välineitä jäsentää omaa ajattelua ja vahvistaa toimintakykyä elämän eri tilanteissa – olipa kyse opiskelusta, työelämästä, ihmissuhteista tai henkilökohtaisista tavoitteista. Työskentely ei edellytä kriisiä tai traumaa - joskus on vain hyvä ottaa hetki, pysähtyä ja selkiyttää suunta, johon haluaa kulkea.

-Markus


Opiskelen Päijät-Hämeen kesäyliopiston ja lyhytterapiainstituutin järjestämässä sertifioidun ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutusohjelmassa (40 op) 2025-2026. Valmistuminen syyskuussa 2026. Opintoihini kuuluu 100 tuntia harjoituslyhytterapiaa asiakkaiden kanssa. 

Olen Lyhytterapeuttiyhdistys ry:n opiskelijajäsen ja sitoutunut noudattamaan alan eettisiä ohjeita.   


Tapaamiset toteutetaan aina luottamuksellisesti. En tee kirjauksia sähköisiin järjestelmiin – vain käsin muistikirjaan, anonyymisti ja työskentelyä tukevasti.

Varaamalla tutustumisajan voimme yhdessä selvittää, millainen etenemistapa sopii sinun tilanteeseesi. Tapaaminen voidaan toteuttaa puhelimitse tai etäyhteydellä videon välityksellä, sinulle sopivalla tavalla.

-Lyhyterapeuttiset keskustelut toistaiseksi maksutta-

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita